Pieniä polkuja risteilevii.

Liikaa sumua ja kipua... Istun terä kädessä eteisen nurkassa. Raavin pieniä uria oikeaan käsivarteen. Juon alkoholia ja viillän syvempään. Muhun sattuu, mutta kipu tuntuu niin hyvältä. Kauniit punaiset helmet nousevat ihoni pintaan ja valuvat purona käsivartta pitkin eteisen lattialle. Ahdistaa, hengitän levottomasti. En halua lopettaa ennen kuin kyynervarsi on ihan täynnä pieniä polkuja, jotka ei johda mihinkään. Mua ei kaduta edes, eikä harmita. Muhun sattuu vaan liikaa. Mun oli pakko saada se kipu ulos sisältäni edes hetkeksi. Oli vaan pakko...

Selitin mun oloa lääkärille tänään... Kerroin sumusta ja epätodellisuudesta, peloista ja tunteesta, että kuolen pian. Sanoin etten tunne itseäni, enkä muitakaan, en edes tätä maailmaa. Mikään ei ole totta. Puhuin tunnin ja lääkäri toteaa lopulta ettei osaa auttaa mua, ettei keksi ratkaisua. Lääkkeitä on turha kokeilla, koska ne ei mua auta. Hän sanoi, ettei hänelle tule nyt mieleen mitään ratkaisua. Hän ei voinut auttaa, hän ei sanonut mitään. Mä en kai vaan osannut selittää oikein. Kaikki vika oli varmaan taas minussa... Aina kaikki vika on minussa. Sanoin, että mulla on jo nyt niin paha olo etten kestä. Mutta hän ei voinut tehdä mitään, hän ei osannut auttaa. Kukaan ei osaa, kukaan ei ymmärrä. Mä olen niin yksin... En jaksa enää. Jos en kuole pian niin mä joudun tehdä sen itse... Mä olen niin loppu tähän tuskaan ja kipuun. En ollut viiltänyt lähemmäs kahteen vuoteen, mutta nyt oli liian paha olo... En enää kestänyt. En kestä enää elämää, en vaan kestä tätä enää. Kaikille olisi parempi, että kuolisin. Tuntuu, että kaikki salaa toivoo mun kuolevan. Mun on parempi haudassa kuin täällä. Mä en jää kaipaamaan mitään täältä.

Mun ajatukset on vaan enää tätä... Mietin, että vuosi on pian ohi ja, että mun elämä on pian ohi. Olo on toivoton, en näe missään enää valoa. En näe toivoa. Kaikki kaunis on viety pois. Mulle on jätetty vain sumu ja tuska. Enkä mä kestä. Ne kaikki toivoo, että mä luovutan. Ja mä luovutankin... Ei tästä vaan tule mitään, mun elämästä. Kaikki menee vaan pahemmaksi, kipu mun sisälläni kasvaa. Ei kukaan auta mua, ei vaikka kuinka huudan. Enkä jaksa enää huutaa, sillä mun sanat ovat merkityksettömiä.

Mä en jaksa.

En jaksa huutaa, kun en saa vastausta.

Mä tahdon vaan pois täältä.

Ja mä rukoilen taas, että mä saisin kuolla.

Pyydän, ettei tarvisi enää kestää tätä elämää.

Pyydän, että pääsisin pois...