Mä en pysty tähän enää.

Mä yritin kertoa terapeutille tänään miten paha olo mulla on. Mutta mä en osannut. Hän ei ymmärtänyt... Vajosin kotona kyyneliin ja mietin etten kestä enää. Kaikki asiat vaan satuttaa mua, mä en jaksa olla täällä. En oikeasti jaksa, vaikka mua ei otetakkaan tosissaa. Huomionhakuinen epävakaa tyttö. Ei ne usko, ei kukaan usko. Ei mulla ole koskaan paha olo niiden mielestä. Mä en halua oikeasti kuolla, vaan mä haluan huomiota. Olen vain säälittävä surkimus niiden silmissä. Mä en jaksa ajatella kuolemaa, mutta se vaan pyörii mielessä. Luovuttaminen.

Mä katson merelle ja kyyneleet saapuu silmiin. Mä haluaisin vaan nukkua ja kadota pois. Takaraja lähestyy... Mä olen niin loppu tähän. Anteeksi. Tein toisen blogin mihin kirjaan syömisvammailut. En sekoita niitä tänne enää. Tämän blogin piti olla kohti parempaa, mutta se alkaa valua blogiksi kohti hautaa. Mä en ymmärrä miksi mä en osaa elää. Saa lupaa elää ilman, että kokoajan sattuu. Kunpa joku kertoisi sen mulle. Itken yksin rannassa tässä syysviimassa. Ja hoen pääni sisällä etten mä jaksa enää. 
*Mä en jaksa enää*