Ruma prinsessa.

"Rumia, lähe pois." 
Maailma on niin julma. Kyllä mä tiedän, etten ole mikään prinsessa, kuvankaunis tai virheetön. Ei kai kukaan voi olla. Ensin se mies pyytää kuuntelemaan yhtä bändiä, mutta sitten lähteekin "etsimään kaveriaan", eikä palaa. Ja mä nään kuinka se tanssii toisten kauniimpien tyttöjen kanssa tanssiteltassa. Toinenkin mies katoaa mun luota, eikä palaa enää. Siinä vaiheessa olin jo hukannut oikean porukkani. Sitten olin yksin. Tuntui pahalta. Tuo lause tuntui niin pahalta. Mä en löydä festareilta seuraa, koska olen liian ruma. Katsoin vessan peiliin. Ja näin sen... Rumuuden. Eikä meikki peittänyt sitä pois. Itketti, halusin vaan katseilta piiloon. 

Huomenna on vielä yksi festaripäivä. Tuntuu, että olin niin ulkona siinä porukassa missä tänään vietin aluksi aikaa. En sopinut siihenkään. Tämä ei ollut mun päivä. Aina mä huomaan mun rumuuden festareilla. Joka kerta. Kukaan oman ikänen miespuolinen ei tule juttelemaan. Kukaan ei edes katso mua. Ja vielä tänään suora viesti siitä etten kelpaa. Että olen hirveä. Että pitää alkaa laihduttaa heinäkuussa ja kuihtua pois. Pitää kadota, kun en saa edes hymyä. En vastausta katseeseen. Olen vain ilmaa tai nopea vilkaisu. Toteaminen, että jossain on kauniimpi ja parempi. Vaikka ei olisi sanonut mulle sanaakaan. 

Mä en ole kaunis. Mä en ole se missi, enkä ihana prinsessa. Mä en ole virheetön posliininukke, eikä mua voi kutsua malliksikaan. Mä en ole edes julkkis. Mä olen tämä... Se ruma... Se, joka ei kelpaa. Mä en haluaisi enää tuonne festareille, kun olen näin hirveä. Mä häpeän nyt vielä enemmän. Mä vihaan enemmän. Kun se on sanottu. Ruma. Mä en halua noin ruman kanssa olla.