Kivulta piilossa.

Ensimmäinen työpäivä takana ja toinen edessä. Tulossa pitkä 13 tunnin työpäivä festariportilla. Mutta kyllä sen jaksaa hyvässä järkkäporukassa. Muutaman kyyneleen itkin ennen vuoron alkua, mutta muuten olo on ollut hyvä. Täällä on ihania ihmisiä, se auttaa mua jaksamaan. Kun on joku jonka kanssa nauraa ja jutella ilman diaknooseja. Se tuntuu hyvältä. Voin olla normaali edes hetken. Voin elää ja hymyillä. Voin vaan olla oma itseni, enkä se minkä diaknoosi määrittelee. Tunnen aitoa iloa!

Ehkä näen teitä lukojoita tässä portilla ja hymyilen teille. Vaikka en tiedä miltä näytätte. Mutta mä lupaan silti hymyillä, olla kivulta piilossa.