Katoavaisuus.

Hän puhuu siitä kuinka me kadotaan, mutta sielu ei koskaan häviä. Kuinka kaikki on katoavaista. Mä istun siinä meikit kasvoilla, joita punertavat hiukset kehystää. Mä tunnen kuinka en kuulu siihen. Ja samalla tahtoisin kuulua. Mä katson maantien värisiä hiuksia ja punertavia kasvoja kuumana päivänä. Ne on tulleet omana itsenään. Ne kelpaa ilman meikkiä. Ne hymyilee vaikka kasvot punottaa. Huomaan kuinka ne tuijottaa mua. Niillä on "festarit", joissa saa olla oma itsensä. Siellä hymy on paras meikki ja limsa oikea vaihtoehto. Siellä ei pyydetä telttaan yöksi tai tulla liian lähelle. Siellä saa olla rauhassa ja hymyillä pojille. Puhua mukavia juttuja. Siellä saa olla aito, ei tarvi piiloutua alkoholin taakse.

Minä en ollut kukaan, minä piilouduin Provinssissa alkoholin taakse. Minä en ollut se oikea minä. Meikit kasvoilla ja hiukset laitettuna. Tanssimassa musiikin tahtiin. Sekoilemassa. Kuulemassa, että olen ruma. Kuulemassa olevani hyvän näköinen. Istumassa ihmisen vieressä, joka polttaa pilveä. En ollut se, joka olen. Kuitenkin olin iloinen siinä hetkessä. Kun halusin vaan unohtaa hetkeksi. Halusin olla joku muu. Voisinpa vaan olla aito itseni, niin kuin he. Osaisinpa olla. Aamulla peili kertoo, että on meikattava. On värjättävä juurikasvu pois. En voi vaan olla muuta. Mä vaan piiloudun, juoksen karkuun. Vaikka voisin olla tässä. Mennä joka kesä sinne missä hauskaa on ilman alkoholia. 

Mutta mä olen vain tässä. Yhä punertavat hiukset ja meikatut kasvot. Hymy, jota ei näy. Olen vain varjo, tyttö joka yrittää tulla kauniiksi ja kelvata. Kun ei kelpaa omana itsenään. Mä lähden tunnin jälkeen haikeana pois. Hieman häpeissäni. Olisin tahtonut jäädä. Upottaa kasvot veteen ja pestä meikit pois. Olisin halunnut vaan nauraa ja jutella.

Istun autossa ja katson lasin läpi. Katson, kunnes teltat katoaa. Ja mietin, jos mä olisinkin siellä. Jos mä kuuluisin sinne.