Mun on pakko vaikka paha on olo.

Minua pelottaa
Minä pelkään maailmaa
Tartun käsilläni johonkin, että mut vedettäisi pinnalle
Mutta jokin repii käteni irti ja jättää pohjalle
Sumu ei jätä rauhaan, se vie mun mieltäni
Se ei anna tuntea kauneutta vaan sulkee silmäni
Pääni ei tunne ajatuksia, vaikka kirjoitan
Kaiken sanomani liian pian unohdan
Tähdenlennot ovat kadonneet etten voisi toivoa
Tumma yötaivas jättää minulle vaan kipua
Sanat paperilla näyttävät vielä paloja itsestäni
Kynä joka kirjoittaa unohtuneen tarinani
Mieleni on vaan unohtanut minut
En minä voi olla kuollut
Sillä minä elän näissä teksteissä
Vaikka sumuinen on katse silmissä

Huomenna on uloskirjoitus, vaikka olo on sekava edelleen. On pakko vaan lähteä. Lääkäri sanoo ettei osasto hyödytä mua. Olisi pitänyt lähteä jo tänään, mutta en suostunut vaan halusin antaa itselleni riittävästi aikaa miettiä sitä. Itkin lääkärihuoneessa. "Me tiedetään, että sulla on edelleen huono vointi." Mutta, mutta, mutta... Lääkäri sanoi, ettei tää sumu ole pysyvää, että mun olo paranee varmasti. Mä en haluaisi taas takaisin siihen elämään ilman sisältöä. En kuitenkaan pysty olla paikallani kauaa ja olo on niin sumuinen etten uskalla edes pyöräillä. Mä en tiedä kuinka pärjään, mutta mulle ei annettu vaihtoehtoja. En halua nähdä edes kavereita, kun oon tällänen. Mä haluan vaan olla yksin, mä en jaksa elämää. Elämää, jota elän jonkun muun kanssa, kun itseni. Mä odotan huomista, mä pelkään huomista. Ei tunnu siltä, että voisin lähteä. Mutta mun on pakko.