Mun piti nukahtaa ikuisuuteen.

Viimeistään sunnuntaina mun piti olla kuollut... 
Mun piti jäädä ikuisesti lepäämään asuntoni lattialle. 
Mun piti nukahtaa ikuiseen uneen. 
Minun piti lähteä pois tästä elämästä... 

Mä tuijotan kalenteria josta olen ympyröinyt nämä joulukuun päivät. Mä tuijotan numeroa kolmetoista... En tiedä mitä ajatella. Mietin kuolemaa ja mua pelottaa, jokin vetää mua sinne aina vaan. Mua ahdistaa tämä yksinäinen asunto, tämä kaupunki joka on täynnä pahoja muistoja. Mua ahdistaa minä itse, sillä olen myös täynnä pahoja muistoja. 

Olisi niin paljon helpompaa vaan luovuttaa ja hypätä, sillä tietän ettei hyvä kestä kuitenkaan kauaa. Eihän se ole koskaan kestänytkään... Hyvistä asioista olen aina joutunut maksamaan kovan hinnan. Pelkään, että hyvä loppuu. Että hyvä satuttaa mua taas. 

Haluaisin vaan juosta karkuun mökille. Olla yksin ja hengittää yön viileää ilmaa keuhkoihin. Haluaisin pulahtaa jääkylmään veteen ja unohtaa kaiken. Haluaisin istua nuotion loisteessa ja lähettää toiveeni kipinöinä ylös taivaalle. Tahtoisin vaan juosta... Juosta niin lujaa ettei se paha saa mua enää koskaan kiinni. Sillä se vaanii mua kokoajan ja mä pelkään piilossani. Odotan peloissani, että se hyökkää. Mä en uskalla juosta karkuun, mä menen vaan piiloon. Niin hyvään piiloon ettei se löydä mua... Niin ettei se ikinä löydä mua... Mä vapisen ja pelkään, että se kuitenkin löytää mut...

Mun piti mennä, piti... Silti mä olen täällä ja leikin, että osaan elää. Vaikka mä elän sadussa, jossa mikään ei ole totta. Se satu voi loppua milloin vaan, jos mä kerron sen totuuden. Mä en halua kertoa. Mä haluan elää, hymyillä ja leikkiä onnellista. Vaikka mun mieli on edelleen synkkä, mä voin hyvin. Enkä tahdo kertoa, että mä itkin ja olisin halunnut viiltää. En voi kertoa, että mä oksensin... Mä en voi sanoa, että mä olen vieläkin sekaisin. Että kuolema käy mun mielessä iltaisin... En voi sanoa... En voi kertoa, että mun piti mennä. 

Mun pitäisi vaan mennä...

Pimeästä valoon me yhdessä kuljetaan.

Minun on vaikea kirjottaa onnesta

Tai kauniista sanoista

Minun on vaikea hymyillä ja nauraa

Kun pelkään, että se ei kestä kauaa

Minun on vaikea sanoa sitä ääneen

Että synkkyyteni on vaihtunut onneen

Minä olen onnellinen, kun hän on tässä. Kun olen täällä. Hymyilen ja nauran, olen vaan. Elän kauniin hetken ja siirryn seuraavaan. En tahdo vajota enää synkkyyteen sillä siellä ei ole mitään kaunista. Siellä ei ole mitään mitä kaipaan, en tahdo sinne enää takaisin. Elämä älä anna minun vajota enää takaisin varjoihin. Anna minun elää valossa, anna minun olla onnellinen! 

Mä toivon, että hän on oikeassa sanoessaan etten vajoa enää. Mä haluan uskoa hänen sanoihinsa, jäädä hänen viereensä. Haluan vaan olla onnellinen, sopivasti onnellinen. Haluan juosta paljain jaloin kesällä, haluan hypätä lehtikasaan syksyllä. Haluan kerätä leskenlehtiä maljakkoon, haluan laskea pulkalla jyrkkää rinnettä. Haluan tehdä kaikkea mitä sanotaan elämäksi. Haluan elää, oikeasti mä haluan. Hoen sitä itselleni ja yritän uskoa siihen. Haluanko elää vai en? Haluan vaan nähdä päiviä, nähdä kauniin elämän. En tahdo nähdä elämää sellaisena kun se on vaan sellaisena kun se voisi olla. Tahdon vaan hengittää niin, että muhun ei satu. Tahdon vaan olla onnellinen jokaisesta päivästä tällä maapallolla. Mä tahdon... Ja ehkä vielä joskus mä pystyn...

Yksinäisyyden kaipuu.

Mä olen ollut iloinen ja saanut välähdyksiä onnellisuudesta, mutta nyt yksinäinen susi kaipaa minua luokseen ja minä kaipaan sitä... 

Yksinäinen susi, se joka kaipaa hetkeksi pois. Se tahtoo huutaa kallion reunalta, huutaa pois kaikki viimeiset tuskansa. Se tahtoo juosta vapaana metsissä, se tahtoo hengittää keuhkot täyteen kylmää alkutalven viimaa. Se tahtoo vaan tuijottaa tähtiä ja itkeä vähän. Se tahtoo ulvoa kuutamolle surullisen kaipauslaulun. Yksinäinen susi kaipaa yksinäisyyteen, se kaipaa sitä niin paljon, että on jo kiukkuinen. Sen on päästävä pois, oltava yksin. Sillä se on osa häntä, vaikka en tahtoisikaan.

Susi juoksee pojan vierellä, vaikka on jo ihan väsynyt. Susi ei uskalla sanoa mitään, ei kaipuuta yksinäisyydestään. Susi vaan juoksee ja yrittää hymyillä, vaikka tahtoisi mennä metsään huutamaan. Milloin susi saa olla yksin, milloin se saa lähteä? Minä haluan olla hetken yksinäisyydessä. Minä tahdon hetkeksi pois.

Mä juoksen kalliolle, mä tahdon huutaa. Huutaa, että haluan olla yksin. Haluan vaan kertoa, että kaipaan sitä juuri nyt. Eikä se johdu kenestäkään, vaan se on osa minua. Sillä minä olen yksinäinen susi, olen aina ollut hieman. Ja juuri nyt se susi minun sisälläni huutaa, se huutaa niin, että jo raivoaa. Se tahtoo olla jo yksin, tuijottaa merta ja kadota hetkeksi pois. Yksinäinen susi tahtoo olla jälleen yksin...