Mä olen ollut iloinen ja saanut välähdyksiä onnellisuudesta, mutta nyt yksinäinen susi kaipaa minua luokseen ja minä kaipaan sitä...
Yksinäinen susi, se joka kaipaa hetkeksi pois. Se tahtoo huutaa kallion reunalta, huutaa pois kaikki viimeiset tuskansa. Se tahtoo juosta vapaana metsissä, se tahtoo hengittää keuhkot täyteen kylmää alkutalven viimaa. Se tahtoo vaan tuijottaa tähtiä ja itkeä vähän. Se tahtoo ulvoa kuutamolle surullisen kaipauslaulun. Yksinäinen susi kaipaa yksinäisyyteen, se kaipaa sitä niin paljon, että on jo kiukkuinen. Sen on päästävä pois, oltava yksin. Sillä se on osa häntä, vaikka en tahtoisikaan.
Susi juoksee pojan vierellä, vaikka on jo ihan väsynyt. Susi ei uskalla sanoa mitään, ei kaipuuta yksinäisyydestään. Susi vaan juoksee ja yrittää hymyillä, vaikka tahtoisi mennä metsään huutamaan. Milloin susi saa olla yksin, milloin se saa lähteä? Minä haluan olla hetken yksinäisyydessä. Minä tahdon hetkeksi pois.
Mä juoksen kalliolle, mä tahdon huutaa. Huutaa, että haluan olla yksin. Haluan vaan kertoa, että kaipaan sitä juuri nyt. Eikä se johdu kenestäkään, vaan se on osa minua. Sillä minä olen yksinäinen susi, olen aina ollut hieman. Ja juuri nyt se susi minun sisälläni huutaa, se huutaa niin, että jo raivoaa. Se tahtoo olla jo yksin, tuijottaa merta ja kadota hetkeksi pois. Yksinäinen susi tahtoo olla jälleen yksin...

Kannattaa ihan nätisti sanoa jos haluaa olla yksinkin, yksin olo on itelle ainaki tärkeä asia :) Ennen en sietänyt yhtään olla yksin, nykyään viihdyn itekseni.
VastaaPoistaNiin pitäisi pystyä sanomaan... Mä kaipaan välillä yksinoloakin.
Poista