Tuhoan itseni.

Mä oon liian itsetuhonen... Tuntuu, että mun on pakko rankaista itseäni nyt, pakko kuolla pois. Oksennan niin kauan, kunnes sydän hakkaa ihan täysiä. Sen jälkeen tartun terään ja piirrän sillä punaisia uurteita ensin vasemman käden täyteen, jonka jälkeen siirryn oikeean käteen. En pysty lopettaa, en tajua enää mitä teen. Musiikki soi ja minä istun nurkassa eteisenlattialla. Havahdun, kun näen siniset verisuonet, jotka ovat nousseet ihon alta pintaan. Mun käsi on täynnä niitä, mä hengitän ahdistuneesti ja sanon itselleni, että mun pitää lopettaa. Taistelen sitä vastaan, joka sanoo, että mun pitää rankaista itseäni. Joka sanoo, ettei tää vielä riitä... Mä vapisen ja ahdistun lisää. Pakotan itseni nousemaan ylös lattialta. Kävelen horjuen pesuhuoneeseen ja annan kuuman veden virrata käsivarsilleni suoden mulle vielä vähän lisää kipua. 

Mä olen niin loppu. Kirja täyttyy mustilla sanoilla. Mä en jaksa, mä haluan jo, että tää kuukausi loppuu... Sain itselleni kuitenkin kriisiajan polille perjantaille. Vaikka niitä on nykyään melkein mahdotonta saada... En tiedä mitä ajatella. Yritän taas selittää... Vaikka se on ehkä taas turhaa. 

Kaikki muu on turhaa paitsi kuoleminen... 

Mä en muista koska viimeksi olen ollut näin pohjalla ja halunnut kuolla näin paljon...