Odotan huomista vierasta, jota en tunne. En tiedä edes hänen sukunimeään, en tiedä hänestä juuri mitään. Olen nähnyt kuvan ja kuullut äänen puhelimessa. Tiedän missä hän asuu ja tiedän etunimen, mutta en tiedä juuri muuta. Miksi mä päästän vieraan miehen jälleen kotiini?
...Siksi, koska mulla ei ole mitään menetettävää enää. Mähän olen jo menettänyt kaiken, mun elämähän on jo ihan pohjalla, ei se voi olla enää pahempaa kuin se on juuri nyt. En jaksa välittää mistään mitä teen...
Kello on kymmenen illalla ja mä muistan, että kissat ovat saaneet ruokaa viimeksi aamulla. Mä olin unohtanut antaa niille ruokaa. Muistan samalla, että olen itsekkin unohtanut syödä. Olin syönyt aamulla mandariinin enkä mitään sen jälkeen. En ollut edes tuntenut nälkää, vaikka siivosin, tiskasin ja pesin pyykitkin. Vaikka olin kävellyt kaupungille ja takaisin. Mä olin vaan unohtanut syödä.
Pesen pyykkiä ja menen hissillä väärään kerrokseen, väärän asunnon oven eteen ja alan kaivaa jo avaimia, kun mä huomaankin ovessa sukunimen joka ei olekkaan mun oma. Kestää hetki ennen kuin tajuan olevani väärässä kerroksessa väärän asunnon edessä. Onneksi en ehtinyt ihan sovittaa omaa avaintani lukkoon. Tänä yönä mulla ei ole edes peittoa, eikä lakanaa sängyssä sillä laitoin kaikki pussilakanat ja lakanat pesuun. Tajusin vasta nyt, että siellä ne on kuivumassa kellarin kuivaushuoneessa. Muistin nyt, ettei mulla ole täällä enää yhtään niitä.
Koen viidessä minuutissa kaikki tunteet tai ainakin tosi monta. Mun olo vaihtelee salamana, niin nopeasti etten pysy edes mukana. Saatan itkeä ja nauraa saman lauseen aikana. Ensin olla ystävällinen ja minuutin päästä raivota. Ajattelen, etten jaksa enempää: "Mä tapan itseni." Ja heti perään nauran ja totean: "Pakko kärsiä, kun ei muutakaan voi." Nämä vaihtelevat keskenään. Ahdistun ja hetken päästä vaan nauran kaikelle tuskalle mitä koen.
Mä en enää tiedä kuka mä oon... Enkä mä tiedä mistään muustakaan enää mitään.
Mikä hitto mua vaivaa?
Tää tuntuu varmasti saarnalta, mutten osaa muutenkaan pukea ajatuksia sanoiksi. En jaksa, olen tyhmä ja väsyttääkin..
VastaaPoistaMutta siis.. omalla kohdalla.
Mulla oli paljon samanlaisia oloja kuin sulla, oikeastaan olisin voinut kirjoittaa kaikki samat sanat kuin sinä.
Pakko se on myöntää, että kaikki johtui syömättömyydestä.
Aivot ei jaksa enää toimia kunnolla. Kaikki tuntuu sekavalta, usvaiselta, eikä jaksanut välittää enää mistään. Pienimmätkin hommat tuntuvat ylivoimaisilta. Tuijotin kerran kenkiäni yli tunnin ja yritin muistella miten helv. ne kengännauhat sidottiinkaan. Ei mikään ylpein hetkeni.
Keho ei myöskään jaksanut tapella impulsseja vastaan tai suodattaan niitä mitenkään. Saatoin itkeä ja nauraa samassa lauseessa. Olla onneni kukkuloilla ja tahtoa tappaa itteni sekunnin päästä. Tehdä radikaaleja ratkaisuja, kaikesta.
Niin pahalta kuin se tuntuikin, niin vain ruoka auttoi. Ja kunnolla syöminen. ja aika. Meni meinaa älyttömän kauan, kunnes alkoi edes vähän "selvetä".
Tappelin itteni kanssa melkein puolivuotta ennenkuin sain syömiseni edes ok-tasolle lekureiden mielestä (ei, se ei ole sama asia vetää purkista ne vitamiinit ja hivenaineet, keho tarvitsee muutakin).
Vasta kun olin saanut syömisen ok-tasolle (riittävästi joka päivä. ihan joka päivä. Söin kuin sika kokoajan. Rasvaakin vedin suoraan purkista ykspäivä, kun en enää välittänyt ja tahdoin vaan sen sumun ja epämääräisen olon pois)
alkoi pikkuhiljaa keho rakentamaan itseään uudestaan.
Melkein kaksi vuotta mulla meni siihen, että alkoi "sumu" väistyä ja vähän edes järki juoksemaan. En sano, että sulla menisi niin kauan. Oli vaan niin helvetin vaikeaa syödä kokoajan se määrä mitä lapussa luki ja luottaa, että kyllä se siitä.
Onhan se itellä vieläkin vaikeaa..
Mikäs mun pointti oli..
Niin! Me ollaan vahvoja. Me selvitään! <3
(anteeksi, jos kuulostin saarnaavalta kaikkitietävältä. Ei ollut tarkoitus. En vain halua, että kukaan kokee samanlaista "sumua"/"tyhmyyttä"/ "hallittomuutta".. En tiedä miten sitä kuvaisi. Osaat sen paremmin.
Tiesin, että joku sanoo juuri tästä. Kyllä mä puoli vuotta söin tässä hyvin, mutta ei sillä ollu vaikutusta vaikka ei tilanne näin "pahakaan" ollut kuin nyt. Mutta eilen oikeasti unohdin syödä, eikä muka ollut nälkä ja se oli ihan uutta.
PoistaMullahan kaikki meni pilalle siinä, kun yksin yritin pärjätä kun hoitavaatahoa ei kiinnostanut ollenkaan nää jutut...
Voit olla oikeassa tai sitten ei.. Ei sitä tiedä... Mutta kiitos kommentistasi ja tästä ajatuksesta. En osaa nyt oikeen muuta sanoa...