Ylikuormaa.

Meinasin lähteä yöllä päivystykseen... Mulla oli niin sekava olo. Kaikki kasautuu, hirveä stressi kaikesta. Pitäisi muuttaa taas ja löytää asunto jostain muualta. Pitäisi selitellä vuokranantajalle, terapeutille, lääkärille. Pitäisi katkaista välit vanhempiin kokokaan. Taas pitäisi lähteä uuteen kaupunkiin yksin ja se pelottaa ihan liikaa... Viimeksi se ei mennyt hyvin... Ahdistuneena taisin repiä vuokra-asunnon seinistä tapettia. Havahduin siihen, kun lattia oli täynnä tapetinriekaleita. Tuntui, ettei sillä ollut väliä. Ne olisi pitänyt muutenkin ottaa pois, kun kissat olivat jo hyvän alun siihen tehneet. Vajoan sängylle kippuraan ja yritän rauhoittua. Etsin kaapeista joskus käyttämiäni rauhoittavia. Löydän Serenasen ja otan sen. Vaikka se lääke ei oikein sovi mulle, koska se väsyttää liikaa. Ja seuraavana päivänä ei jaksa melkein mitään...

Mulla ei ole oikeastaan syytä jäädä tähän kaupunkiin. Mulla ei ole täällä enää ketään. Yksi ystävä... Muut ovat laittaneet välit poikki. Kukaan ei jaksa mua, enkä mä jaksa niiden haukkumista. Isoäiti välittää ja soittaa välillä, mutta me ei nähdä oikeastaan koskaan. Hän sanoi, ettei kenenkään kuulu kestää tälläistä. Ei näin nuoren varsinkaan. Mutta mä en silti tiedä mitä tehdä. Lähteäkkö vai jäädä. Molemmat ahdistaa ja hajottaa mua. En mä ole täällä onnellinen, enkä ollut syksyllä opiskellessanikaan. Perhe vahti mua sinne 200 kilometrin päähänkin...

Mä hajoan, mun psyyke ei kestä tätä painetta. Eilinen ilta ja yö meni niin sekavassa olossa, että jouduin jo pelätä... Itseäni. En halua vajota psykoosin. Tunnistan nämä merkit jo nyt, sinne mä olen matkalla. Mua pelottaa... Enkä voi tehdä mitään, en osaa tehdä mitään. Mä oon ylikuormittunut...