Vastaukseni teille.

"Kuinka kauan oot käynyt terapiassa? & auttaako se?"
- Oon käynyt eri terapioissa, mutta yhteensä 6 vuotta. Aloitin vuonna 2009 nuorisopolilla normaalissa psykoterapiassa. Sen koen autteneen mua. Terapeutti oli tosi ymmärtäväinen ja osasi neuvoa. Oli tosi välittävä. Sain kävellä polin ovesta milloin vain, jos oli paha olo. Ja aina hänellä oli aikaa mulle heti tai tuntien päästä. Joskus vartti ja joskus jopa normaalin käynnin verran. Kasvoin ihmisenä ujosta tytöstä, joka ei ikinä katsonut silmiin avoimemmaksi ja luottavaisemmaksi terapeutteihin ja lääkäreihin. Terapian avulla olen päässyt viiltelystä eroon. Nyt olen ollut yli 1,5 vuotta viiltelemättä!

Sitten olin myös 1,5 vuotta DKT-terapiassa, jonka en koe hirveästi mua hyödyttäneen. Jotain eväitä elämään sain sieltä, mutta en mitään erityistä. Ennemminkin sen terapiamuodon suhtautuminen muhun oli ärsyttävä ja vääränlainen. Sattui siis enemmän kuin hyödytti. Se oli aika julmaa... Viime syksystä alku vuoteen kävin opiskellessani myös terapiassa. En tullut toimeen sen terapeutin kanssa yhtään.

Tänä keväänä aloitin sitten aikuispuolella terapian, jossa aloimme juuri käymään mun historiaa läpi. Toivottavasti se hyödyttäisi ja saisi käsiteltyä vaivaamaan jääneet asiat.

"Voisitko julkasta kuvan itestäs joskus täällä sun blogissa?"
- Mietin sitä pitkään ja julkaisinkin. Lopulta päädyin kuitenkin poistamaan kaikki kuvat itsestäni, koska ne alkoi ahdistaa mua. Näytin mielestäni niin hirveältä. Ja mulle tuli taas pelko siitä, että "väärät ihmiset" alkaisi lukemaan tätä. Tulevaisuudessa en tiedä, julkaisen ehkä joskus vielä.

"Tärkein asia sun elämässä?"
- Jos pitää valita ihan tärkein niin sanon kirjoittaminen. Ilman sitä en vaan voisi elää!

"Tietääkö sisarukset sairaudestasi? Tietääkö perhe? Miten ne ovat siihen suhtautuneet? Syötkö kuinka monta kaloria suunnilleen päivässä? Syöminen tekisi ajatuksistasi selkeämmät, tiedäthän sen? Haluatko parantua? Yritätkö parantua? Mikä sua estää? Mikset hae johonkin polille tai psykologille tai hae kunnollista apua?"
- Joo kyllä koko perhe tietää, jotkut sukulaiset ja ystävät myös. Puhun nyt siis epävakaa diaknoosistani (mulla ei ole muita diaknooseja tällä hetkellä). Alussa sitä hävettiin ja väitettiin ettei mulla mitään olisi. Ei myönnetty, kaikki piti salata suvulta ja naapureilta. Olin häpeänaihe. Nyt on onneksi paremmin ja ne hyväksyy jotenkuten. Vaikka ei me tästä puhutakkaan ikinä mitään.

Mun kalorimäärä vaihtelee paljon... Yritin yli puolivuotta elää ilman stressiä kaloreista. Nyt se on mennyt taas niiden laskemiseen. Nyt jää alle 500 oikeastaan aina, taas... Tiedän toki, että syöminen auttaisi, ainakin lihomaan. Mutta ei mun ajatukset olleet selkeämmät vaikka söinkin hyvin sen puoli vuotta. Tuo haluanko parantua on siitä jännä kysymys, kun ei tavallaan ole mitään mistä parantua sillä mulla ei ole diaknoosina syömishäiriötä. Kyllä sekin testattiin juuri, eikä kriteerit täyttyneet.. Sen puoli vuotta yritin päästä eroon tästä syömisvammailusta, mutta nyt jatkan taas laihduttamisentiellä. En tiedä mikä mua estää "parantumasta", ehkä se kun en kelpaa itselleni enkä muillekkaan.

Olen terapiassa aikuispolilla!

"Mikä antaa sinulle voimaa? 5 ruokaa joista tykkäät? 5 ruokaa joista et tykkää? Onko sinulla parasta ystävää, vai kavereita? Mistä huonosta tavasta yrität tällä hetkellä päästä eroon?"
- Mulle antaa voimaa läheiset ihmiset. Etenkin isoäiti ja muutama hyvä ystävä. Se antaa myös voimaa, että teen kivoja asioita (retket, festarit, luonnossa olo, mukavat ihmiset, jokin kaunis paikka jossain ja tietysti kirjoittaminen. Välillä myös yksinolo).
- Tykkään tonnikalalasagnesta, raejuustosta (en tiiä lasketaanko), kesäkeitosta (jos se on tehty hyvin. Osastolla oli niin hyvää se!), pitsasta, kaikista lohiruuista mitä oon syönyt!
- En tykkää kaalikääryleistä, maksaruuista, kana- enkä liharuuista, mistään soijamössöistä enkä heseruuasta tai vastaavasta (varsinkaan niistä ranskalaisista)!
- Mulla on parasystävä tai ainakin ajattelen, että on. Ainakin mulla on jokunen läheinen ystävä. Ja niitä kavereita on myös joitakin, niitä keitä ei tule oikeastaan koskaan nähtyä.
- Yritän etten esittäisi vaan kokoajan. Että pystyisin näyttää miltä tuntuu. Ja sitten myös oksentaminen mikä on välillä osa mun elämää.

"Oletko käynyt ulkomailla, jos olet niin missä ? Mihin haluaisit matkustaa jos saisit valita minkä tahansa maan ? Lempiblogisi ? Unelma-ammattisi ? Lempileffasi ?"
- Joo olen käynyt Ruotsissa ja Kanariansaarilla (Teneriffalla, Gran Canarialla, Lanzarotella ja Fuerteventuralla).
- Ennen sanoin, että Kreikkaan mantereelle (nyt hieman mietityttää ajatus). Portugali voisi olla kiva! Norja myöskin.
- En osaa valita lempiblogia. Tietysti kaikki kavereiden kirjoittamat on lähellä sydäntä. Ihmiset, jotka osaa kirjoittaa kauniisti pintaa syvemmältä ovat parhaita. Moni entisistä lempiblogeista on jo tiensä päässä.
- Mun unelma-ammatti on jokin eläimiin / luontoon liittyvä tai jokin ohjaustyö (lapset). Juuri nyt ei ole mitään unelma-ammattia mielessä.
- Tykkään katsoa paljon elokuvia, mutta ei ole oikeen lemppareita, kun ne on niin loppuunkuluneita jo. Toimintaleffoista en oikein tykkää, enkä äijäkomediasta! Nyt eniten tykkään katsoa fantasialeffoja. Varsinkin niitä uudelleensovitettuja prinsessaleffoja.

"Oletko seurustellut? Jos olet, kerro siitä/niistä lyhyesti :)"
- Joo oon seurustellu, mutten hirveän vakavassa suhteessa ole ollut ikinä. En ole asunut saman katon alla kenenkään niistä kanssa. Suurin osa niistä oli vain teinisuhteita. Muutama sekamuotoinen kaukosuhde. Pisin suhde oli 1,5 vuotta, mutta loppui minun takiani. Hän ei kestänyt mua ja mun ongelmia. Makasin monta kertaa sen suhteen aikana sairaalassa yliannostuksen takia, olin osastolla ja ajattelin vaan kuolemaa. Ei siitä tullut mitään. Ei olla enää yhteyksissä, korkeintaan moikataan kaupungilla jos nähdään. Muutenkin oltiin liian erillaisia toisillemme.

Kiitos teille kaikille kysymyksistä! Oli kiva vastailla niihin. ❤