Pohjalla en jaksa enää hengittää.

Oon ollut nyt kahtena päivänä peräkkäin päivystyksessä. Eilen lähdin myöhään illalla kaverin kyydillä päivystykseen. Olo alkoi tuntua niin pahalta ja sekavalta. Pääsin juttelemaan psyk. sairaanhoitajan kanssa, joka oli mulle onneksi ennestään tuttu. Kerroin paljon asioita ja pyysin saada opamoxeja. Hän lupasi yrittää saada minulle edes yhden. Mulle tehtiin samalla masennustesti, joka näytti vaikeaa masennusta. Hoitajan ilme kertoi paljon hänen katsoessa mun vastauksia. Hän näytti surulliselta ja totesi, että mä voin kyllä huonosti. Hän kysyi kolme kertaa haluaisinko osastolle ja mä vastasin ettei se auta mua... Ja etten voi mennä, koska mulla on kissat kotona. Sain kaksi opamoxia mukaan ja sovittiin, että tulen uudestaan huomenna käymään. 

Tänään kävin uudestaan ja sain kolme opamoxia mukaan. Sanottiin, että voin soittaa maanantaina polille jos vielä silloinkin on tosi paha olo. Vanhempien kanssa välit taisi mennä nyt riidalla poikki. Mä en halua enää edes nähdä niitä. Ne käänsi mun sanomiset ja tuntemukset taas mua vastaan ja mun omaksi syyksi. Ne vaan haukkui, eikä käsittänyt mitään. Olin vielä enemmän hajalla, enkä uskaltanut tulla kotiin ennen puolta yötä ettei ne tule avaimella tänne. Joudun varmaan huomenna soittaa polille, mulla on niin paha olo. Tahdon vaan kuolla... Pois tästä kaikesta pahasta. Opamoxit auttaa 3-4 tuntia, mutta sitten on taas ihan hirveä olo. Oon niin väsynyt, pohjalla ja masentunut etten kestä. Mä en ymmärrä kuinka vajosinkaan näin pohjalle. Väsyttää... En tahtoisi herätä enää unesta. Nähdä enää aamuaurinkoa...