Frendikortti.

En jaksa nähdä enää, elämä on niin paha. Ilkeä ja epäreilu. En halua tuntea enää. Mä en jaksa mun päätä, mä en halua ihastua! Mä en halua tuntea niin, kun se toinen ei tunne samoin... Se on turhaa, siitä ei ole hyötyä. Se tunne vaan satuttaa. 

Mä vaan hymyilen, kun hän laittaa mulle viestiä. Mulla on hyvä olla. Äiti kysyy miksi hymyilen, oonko ihastunut siihen poikaan... Ei, en mä voi olla. Mä en tahdo... Mun on ikävä häntä. Mä en haluaisi tuntea näin... Sillä hän ottaa mielummin sen... Frendikortin. Ja mun pitää suostua vain siihen, tyytyä ettei hän halua minusta muuta. Etten ole mielenkiintoinen tai hyvä... Tai ehkä en riitä, en ole kaunis. Tai jotain muuta... Hän puhuu vaan omista syistään ja pettymyksistä. Mutta en mä tiedä mitä uskoa... Ihmiset valehtelee liikaa... 

Mä olen niin loppu. Jalkojen alta katoaa pohja, eikä se hetkauta hirveästi. Yritän vain hyväksyä tämän tilanteen ja nauraa sille. Mä menen kauppaan ja ostan patonkia, suklaata ja keksejä. Mä ahmin ja oksennan. En ajattele mitään, teen vain sen koska oli pakko. Koska mua ahdisti ruokamäärä tänään. Nyt mahaan sattuu, koska vedin laksoja. Tää on ihan hullua. Muille päiville syötäväksi uskalsin ostaa vaan proteinijuomia ja pienen smoothien. En halua oksennuskierrettä taas. Mun keho kärsii, mä nään sen peilistä... Mä tunnen ettei kaikki ole ihan kunnossa. Mutta mä en saa soitettua ihotautipolille tai mentyä lääkäriin. Mä en saa tehnyä mitään, sillä mua pelottaa jokainen hetki täällä, kun oon elossa. 

Kirjoitin kirjeen yhdelle entiselle poikaystävälle... Mun pitäisi vaan uskaltaa lähettää se. Siitä on jo  yli neljä vuotta, mutta mä en pysty unohtaa. En vaikka kuinka olen yrittänyt. Niinhän sanotaan, että rakkaus ei koskaan katoa, se vain muuttaa muotoaan. Ja mulla se muuttui kaipuuksi ja muistoksi. Hänelle minä en ole enää edes ystävä. Olen vain muisto jostain kaukaisesta. Enkä tiedä ajatteleeko hän enää minua koskaan... 

Nyt kaikki on sanoneet samaa... Haluan olla vain kaveri. Enkä tiedä miksi mä oon näin huono. Ja kaveri tarkoittaa siis ihmistä, jolle lähettää viestejä. Ei kaveri, jota tavata. Sillä ne ei tahdo tavata mua enää. Ei ensimmäisen kerran jälkeen enää. Olen vain se jolle voi lähettää viestin. Eli en ole paljon mitään... Tää on tätä samaa, siksi en vaan tahtois enää ihastua.

"En tiiä susta mitään

Vaikka tuntuukin et oltais

Tunnettu jo kauan aikaa

Ja mun silmis et oo mitään

Vähempää ku taikaa

Ja salaa toivon et oltais enemmän

Ja siks pelkään et saan selkään

Kun nostat pöytään

Frendikortin"