Älä anna mun pelätä huomenna.

On pitänyt tulla kirjoittamaan kuinka muhun sattuu. On pitänyt kirjoittaa kuinka menee paremmin. Osa minusta haluaa joskus elää, mutta liikaa palasia minusta haluaa vain kuolla. Mutta aion elää tämän viikonlopun. Mä aion yrittää, vaikka pelkään kipua. Pelkään epäonnistua. Pelkään yksinjäämistä.

Mun piti vain kirjoittaa, että lähden festareille huomenna. Että yritän elää ne kaksi päivää. Vaikka pelottaakin, niin mä en silti aio katsoa niitä päiviä pelonsilmin. Mä aion hymyillä ja tanssia. Olla ystävä ja nauraa turhille jutuille. Mä tahdon hetken olla vapaa. Mä tahdon hengittää edes hetken kevyempää ilmaa, kuin tämä on nyt. 

Pelko hiipii sisinpääni. Mä hieman vapisen. Pienet ahdistuneet katseet ympärille. Pakattuihin laukkuihin lattialla. Miksi vain pelkään? Ei Helsingissä voi olla näin pimeää. Mä suljen pelon tähän taloon aamulla, kun lähden. Mä lukitsen oven, enkä käännä katsetta. Mä en tahdo pelätä huomenna. Älä anna mun pelätä huomenna.