Katoan tästä maailmasta, kuin varjo auringon kadotessa. En ole perillä siitä missä olen ja siitä kuka olen. Nyt olen tämä pinkkihiuksinen tyttö, muuta en tiedä itsestäni. Juttelen ihmisille. Hymyilen ja nauran, kuin ymmärtäisin niitä. Vaikka todellisuudessa en ymmärrä sanaakaan. Sanon pihatalkoissa naapureille, että alkaa olla kylmä. En ymmärtänyt mitä ne edes puhuivat. Halusin vaan pois sieltä. Kukaan ei näe mitä tunnen oikeasti. Kaikki näkee miten hyvin mun asiat on. Vaikka onko se totuus? Kukaan ei usko, että hymyilevä tyttö ei tunne mitään. Kukaan ei voi ymmärtää sitä. Kukaan ei ymmärrä miksi mä sanon etten jaksa enää...
Aamun varjoissa
Kulkijan askeleet sumussa
Hiekkatiellä ympärillä metsää
Mä olen vain ohikulkija enää
Silmät lasittuneet
Ääriviivat haalistuneet
Illan varjoissa
Mä olen turvassa
Vaikka aaveenkaltainen
Mä yritän olla onnellinen
Yön varjoissa
Kulkijan mieli sumussa
Ymmärrän täysin, tunnen samoin. <3 Sulla on jotenkin ihanan kaunis tapa kertoa tuskaisesta olosta ja ahdistuksesta. Tuli itselle rauhottava mieli kun luin, ajattelin "juuri noin se on". Paljon voimia pieni.
VastaaPoistaKiitos noista sanoista. Hyvä jos mun teksteistä on apua.
Poista