Haluaisin huutaa tuuleen, että täällä oon.

Mä en jaksa enää, mua ei haittaa vaikka mä kuolisin. Viillän molemmat käsivarret täyteen punaisia juovia ranteista olkapäihin asti. Mä en edes tajunnut, että tein niin... Juon vaikka vihaan sitä. Ajattelen vaan yhtä ajatusta mielessäni...

*Mitä järkeä on elää?* 

Mä en jaksa enempää... Mikään ei auta, mun on turha huutaa. Mun on turha itkeä ja on turhaa nauraa. Mikään muu ei tunnu muuta kuin tuska. Mikään ei auta mua... Mä en tiedä mikä mua edes vaivaa, miksi mun on vaan paha olla... Mä en halua kuolla, mutta mä en todellakaan jaksa elääkään... Mä en jaksa enää hengittää tuskaa keuhkoihin. Mä en halua enää nukkua, enkä herätä aamuun uuteen. Mä en halua taas siihen tuskaiseen todellisuuteen. 

*Mä kävelen ulos pakkaseen. Mä hengitän, mutta ilma mun yllä ei höyryä. Mä tiedän, että oon jo kuollut vaikka ääriviivani vielä täällä vaeltavatkin. Mä itken muutaman kyyneleen, mutta vasta sitten kun tiedän ettei kukaan ole näkemässä. Kyyneleet jäätyvät pieniksi jääkiteiksi poskilleni. Mä tärisen, mua paleltaa. Mä tahtoisin turvaan, vaikka mulla ei ole paikkaa mihin mennä. Ei ole paikkaa missä olisin turvassa itseltäni, missä olisin turvassa menneisyydeltäni. Lumi narskuu jalkojeni alla, mä kävelen vaikka mä en tunne askeltakaan, vaikka en tunne edes tätä katuakaan. Haluaisin maalata hangen punaisella värillä... Haluaisin tuntea tuulen paljailla käsivarsillani. Haluaisin käpertyä kivenkoloon ilman, että koskaan enää heräisin. Se jokin haluaisi mun ottavan pienet pillerit rasiasta... Se haluaisi, että mä unohtaisin kaiken ja vajoaisin syvälle lumipeitteen alle...

Pimeys saapuu ja taivas täytyy yksitellen tähdistä. Ne kutsuu mua luokseen. Ne kutsuu mua tähdenlennon lailla lentämään. Hanki kiiltää katulampun loisteessa, se näyttää ihan timanteilta. Mä yritän hymyillä, mutta osaan sen vain enää puolittain. Menen lumeen makaamaan ja teen lumienkelin. Nousen ylös ja piirrän vielä sädekehän enkelin pään yläpuolelle. Mä katson enkeliä, jonka jälkeen mä katson taivasta. Mä mietin hiljaa elämääni... Mä mietin, jos mä oonkin pian tuo enkeli. Mua pelottaa... Mä saavun kotiin ja tartun veitseen. Mä piirrän kivun käsivarsiini. Nyt haluaisin vaan nukkua tuskan pois, vaikka tiedän ettei se katoa huomennakaan... Se ei koskaan katoa.*