Jos sä tahdot niin en ole elävä enää.

Haluan vaan lentää pois, vaikka nää siivet ei kannakkaan. Haluan vaan hypätä korkealta ja liiskautua asvalttiin. Haluan kävellä kauas pois ilman, että koskaan palaisin takaisin. Elämä ei tarvitse mua enää, kukaan ei oikeasti tarvitse. Mä oon turha ja tarpeeton, kukaan ei jäisi kaipaamaan mua. Mulla ei ole täällä mitään, en haluaisi jäädä enää tänne tuskaan ja turhuuteen. Elämä ei tarvi mua enää, enkä mä tarvi sitä. Kyllä mä voin lähteä. Voin lähteä, jos sä tahdot niin. 

Mä en saa merkitystä mistään mitä teen. En saa hyvänolon tunnetta enää. Vajoan masennuksen kuoppaan, kokoajan syvemmälle. Ainut mikä tuo vähän merkitystä elämälle on laihdutus (josta kirjoitan tarkemmin toisessa blogissa). Siksi mä taistelen, että voin laihtua. Että voin lopulta (toivottavasti) kuihtua pois... Ristiriitainen olo. En mä vaan halua enää elää. En juuri yhtään. Kierrän ympäri kaupunkia joka päivä ja tuhlaan rahaa, ei mua jaksa edes kiinnostaa. Ei silläkään ole enää merkitystä. Kello on kymmenen illalla ja haluaisin jo nukkumaan. Mulla on niin paha olo ja kaikki vaan sattuu niin paljon. Etten kestä tätä enää... 

Tahdon lentää

En jaksa enää

Elämä ei tahdo minua

Minä en tahdo sinua

Kipu maalaa kasvoni

Kyyneleet hukuttakaa mun tuskani

Tahdon vajota lattialle, enkä enää hengittää

En jaksa vaan yhtään enempää

Elämä tahtoo, että kuolen

Ja pyyhin jo kalenterin ensivuoden

Se näyttää mulle kallion miltä hypätä

Se sanoo jos osaat niin lennä

Se kuiskii mulle junaraiteista

Ja lääkepurkista

Elämä tahtoo, että lähden

Etten enää toivois, kun näen lentävän tähden

Mulla ei ole lupaa jäädä

Enkä mä tahdo olla tällä

Mä kävelen pois pimeyteen

Tuntematta enää missä meen