Mun koti on siellä missä mun sydän on.

Jäin tänne yksin etsimään kadonnutta itseäni. Haluan miettiä yksin mun elämääni ja sitä mihin suuntaan aion kulkea. Tämä järvimaisema rauhoittaa minut ja hiljainen tuuli korvissa tuudittaa rauhalliseen uneen. Pieni puheensorina kuuluu läheisiltä mökeiltä ja linnut laulavat korkeissa lähes oksattomissa männyissä. Tänne minä kuulun, sen tiedän. Aurinko lämmittää vielä hiukan ja mä  katson järvelle etsien sieltä vastauksia. Täällä mä olen hetken turvassa, vaikka täällä on pahojakin muistoja. Kipeitä muistoja ja kaipuuta. Entisiä suhteita, entisiä ystäviä, kadonnut kissa, oksentamisreissut metsän syvyyksiin. Mutta täällä on paljon enemmän hyviä muistoja siitä, kun olin lapsi ja varhaisnuori. Täällä minä olen kotona. Maaseudulla, pienen lähdeperäisen järven rannalla. Pienessä vihreässä hirsimökissä, kuivan kangasmetsän ympäröimänä. 
"Mun koti on siellä missä mun sydän on." 

Onneksi sain jäädä tänne vielä hetkeksi ja hengittää ennen kuin vajoan taas. Aion aloittaa jälleen... Aion hävitä tuuleen. Olla kevyttä ilmaa. Koska mun täytyy, koska en kelpaa vieläkään. Aion vielä hengittä rauhassa nämä kolme päivää täällä. Keskiviikkona kaikki muuttuu ja tuska palaa takaisin. Kontrolli ja kylmyys. Viha ja suru. Kipu... 

Aion vielä nauttia näistä päivistä, jotka saan. Aion uida ja saunoa, käydä sukulaisilla, kävellä metsässä ja syödä kaikkea mitä tahdon. Keskiviikkona en salli enää mitään. Hän ei salli, eikä kukaan. Mä katoan hiljaa hämärään. Keveänä yöhön pimeään. Hymy kasvoillani ja kyyneleet poskillani. Mä jätän taakse eilisen ja haaveksi huomisen. Mä vain unohdan.

Mutta sitä ennen mä aion hymyillä. Aion elää vielä kun voin.