Joka käskee painu alemmas ystäväin.

"Olet taivaan kuningatar nyt. 

Istut enkeleiden keskellä." 

-Metsästäjä

Onko se todella mun haave, eikö mulla ole muuta tai syytä jatkaa? Iltaisin sattuu liikaa... Meinaan pyörtyä, jalat meinaa pettää alta, kun kumarrun posliinihirviön ylle. Aamulla tajuan, että olen vaan lihonut. Polvet ei kestä taaskaa... Melkein meni sijoiltaan. Liikaa painoa, läskiä... Vaikka tämä paita roikkuu taas päällä, vaikka hetki sitten olin lihonut siihen sopivaksi. Mua sattuu... Eilen mulle sanottiin, että oon niin hoikka. Mutta en mä ole, mä näen taas läskin tytön ja kaadaan tabletteja suuhun, että voin syödä edes jotain. Miksi mä teen näin? Itken ja leivon, oksennan ja itken. Leivon vaan, että saisin oksentaa ne. Eilen pelotti salaatin kaloritkin... Mä vajoan tähän maailmaan. Tanssin ilman paitaa, että näen kaikki virheet, että saan inhota itseäni. Käytän löysiä housuja, kun inhoan näitä jalkoja. Ja kadulla katse kääntyy hentoisiin ihmisiin, vaikka katsominen sattuu liikaa. Sorruin mittanauhaan ja nyt itkettää. 
"I'm not skinny anymore..." 

Mua hävettää nää luvut, mutta tahdon teidän tietävän etten ole laiha...

Mua itkettää, kun mä en ole enää mitään. En pieni, enkä hento. En tarpeeksi hyvä kenellekkään. Mä olen ihan liian huono...