Kuule mun pyyntöni, kun en jaksa enää.

Kuiskaan sanoja tuuleen. Huudan sanoja peilikuvalle. Katson tähtitaivasta ja toivon sen saman toiveen. Itken hiljaa kotini nurkassa. Pelkään jokaista askelta, pelkään romahtaa lisää. Pelkään jokaista vaatetta mitä puen päälleni. Pelkään ihmisten katseita, sillä ne sattuu liikaa. Tärisen ja pelkään julmaa maailmaa. Mietin kuinka se seuraavaksi mua satuttaa. En onnistu missään, ei yksikään päivä onnistu. En osaa elää vieläkään. Tuntuu ettei millään ole väliä, edes hengittämisellä. Mulla ei ole tarkoitusta, mä vaan olen tässä. Syön ja yritän ajatella ettei se haittaa. Oksennan ja ajattelen ettei se haittaa. Mikään ei haittaa... Mä katoan, en jaksa hengittää.

Yö saa mut hymyilemään. Olemaan rauhassa edes hetken. Valkoiset hahtuvat lentävät kasvojani kohti. Ja mä hymyilen. Hengitän pari kertaa ja katson aaltoihin. Tunnen miten lopussa olen... Liian lopussa. En osaa edes pelätä. Olisin vaan halunnut ehtiä rakastua. Yö vie mua kohti kipeämpää päivää. Enkä tahtoisi herätä. En jaksaisi enää. Kun silmäni näkevät vain kipua. Kristallikyyneleitä poskilla ja sumua katseessa. Minä kuljen ja toivon yhä samaa. Yhtä toivetta... Jonka jokainen tähdenlento on minulta saanut.

Kello on kolme yöllä. Eikä se merkitse mitään. Ei muuta kuin kipua tulevasta päivästä. Mä en jaksa taistella. Minussa on liikaa kipua... 

"Mä haluan pois. Mä haluan pakoon. Kukaan ei tajua, eikä koita ymmärtää. Mä haluan pois, kun en pystykkään kaikkeen mitä pitää yrittää."