Kanna minua sylissäsi.

Aurinko lämmittää meren rannalla. Meri kutsuu minua. Sumu käskee missä kuljenkin. Hukuttautumaan, raiteille makaamaan. Mä hoen "Ei, ei, ei." ja pudistan päätäni ahdistuneena. Suljen korvat, mutta kuulen edelleen ne ajatukset. Se vetää mua istumaan meren rantaan ja toivomaan kuolemaa. Haaveilemaan syvyyksistä ja vesikasveista, jotka veis mut pois. Meri kimaltaa, se kutsuu liikaa. Mun pitäisi jo lähteä, mutta se pakottaa istumaan vielä hetken. Taistelen, etten lähde kävelemään syvyyksiin. Meri on ihan liian kaunis, aurinko tekisi siitä minulle hyvän kodin. Kun lähden rannasta, seuraavaksi se haluaa mut apteekkiin ja ylittämään raiteet mahdollisimman hitaasti. Se alkaa ottaa minusta liian lujan otteen. Ja kotona saan kuulla sitä, etten saa syödä ennen iltaa ja, että huomenna pitäisi syödä vähemmän kuin tänään. Ja se nauraa, se vaan nauraa. Käskee vahvalla äänellään, niin voimakkaana ajatuksena.

Itkettää, mutta kyyneleitä ei tule. Mun täytyy vielä mennä, en voi pitkittää sitä ainiaan. Mun lääkkeet ei auta mitään, ei edes nukkumaan. Mä en tiedä mikä mun on. Mä en enää halua mitään elämältä. Haluan pois ennen, kun tulee kesä. Kaikki sattuu liikaa. Mutta mä hyväksyn sen. Ei ne voi auttaa. Antaa sen määrätä milloin on aika lähteä.

Satuta minua, upota pohjaan
Hauku minua, kaada lattiaan
Käske minua, opeta tuntemaan
Kanna minua, hiljalleen kuolemaan