Ohikulkija.

Katoan tästä maailmasta, kuin varjo auringon kadotessa. En ole perillä siitä missä olen ja siitä kuka olen. Nyt olen tämä pinkkihiuksinen tyttö, muuta en tiedä itsestäni. Juttelen ihmisille. Hymyilen ja nauran, kuin ymmärtäisin niitä. Vaikka todellisuudessa en ymmärrä sanaakaan. Sanon pihatalkoissa naapureille, että alkaa olla kylmä. En ymmärtänyt mitä ne edes puhuivat. Halusin vaan pois sieltä. Kukaan ei näe mitä tunnen oikeasti. Kaikki näkee miten hyvin mun asiat on. Vaikka onko se totuus? Kukaan ei usko, että hymyilevä tyttö ei tunne mitään. Kukaan ei voi ymmärtää sitä. Kukaan ei ymmärrä miksi mä sanon etten jaksa enää...

Aamun varjoissa

Kulkijan askeleet sumussa

Hiekkatiellä ympärillä metsää

Mä olen vain ohikulkija enää

Silmät lasittuneet

Ääriviivat haalistuneet

Illan varjoissa

Mä olen turvassa

Vaikka aaveenkaltainen

Mä yritän olla onnellinen

Yön varjoissa

Kulkijan mieli sumussa

Kunnes mua ei ole.

Ne vihaa mua. Mä en kuulu enää sinne, mun perheeseen. Ne haukkuu mua, ne ei katso silmiin. En ymmärrä selkeitä ohjeita, jätän hellanlevyn päälle. Selitän kaikkea mitä en itsekkään ymmärrä. En tahdo katsoa autoja liikenteessä. En tahdo, että mua nähdään. En tunne mitään, kun joku halaa. En muista mitä olen jo kirjoittanut tai sanonut. Nimeni tuntuu vieraalta. Mietin keinoja miten voisin taas tuntea jotain. Viha on ainut mitä pystyn enää tuntea. Muu on pimennossa. Kaipaan mun elämää. Lääkkeitä on jo kertynyt siihen rasiaan. Mä en tahdo enää, en enää hetkeäkään. Mietin yhtä tapaa saada paremman olon... Mutta mä oon niin pelkuri. Mulla ei vaan ole enää mitään. Menen oksentamaan tämän olon pois, mutta ei sekään varmaan auta. Ei auta selittäminen terapeutillekkaan. Kirjoittaminenkaan ei selkeytä mulle mun oloa enää.

Mä vajoan, niin kauan kunnes mua ei ole

Siis ota muistot minusta ja lähde

Muista minut

Minä suljen siipieni suojaan sinut

Joka päivä vähemmän elossa

Mä tuijotan teitä omassa kuolemassa

Mä en tiedä mikä mun on

Miksi hitaasti näin kohtaan kuolon

Sä et nää sitä, eikä kukaan

Kun mä vajoan tunteettomaan pohjaan

Eikä ne usko

Ne ei usko, että se on vaihtoehto

Minun vikani

Kuoleva mieleni

Oksensin pahan pois, yritin unohtaa. Yritin tuntea. En osannut... Huomaan miten loppu olen näihin päiviin. Kun huomaan miten aukot mielessä kasvaa. Haluaisin pelätä. Ja vielä kerran rakastaa. Haluaisin tuntea kyyneleet ja nähdä hymyn peilistä. Haluaisin vielä yhden kauniin muiston, auringonlaskun. Ja sitten olisin valmis nukkumaan.

Yhden päivän elämä.

Olen kulkenut täällä tuntematta mitään, elämättä hetkeäkään. Olen ollut kuin eloton kaksi kuukautta, mutta se tuntuu vuosilta. Olen itkenyt sen takia. Silloin, kun ymmärsin etten varmaan palaakkaan. Ei ole minua, on vaan tyhjyys. On vaan sumu, joka kaiken kauniin ja pahan peittää. Se sumu pilasi elämäni, minä itse pilasin. Nyt olen vaan eläväkuollut, joka toivoo ettei olisi tehnyt sitä. En koe mitään, mistään ei jää muistoa. Ainoastaan kaukaiset muistot ovat olemassa. Muusta on tullut tyhjää. En pysty enää kokea. Toivon, että joku veisi minut pois. Kukaan ei usko, että tapoin mieleni. Kukaan ei usko, että silloin herätessäni en enää tuntenut mitään. En enää tunnistanut itseäni peilistä, en enää tuntenut kotia, en tätä kaupunkia. Tuntui ettei perheenikään olisi enää sama, minun perhe. En tuntenut, että kuulun sinne enää.

Muut näkevät minut, mutta minä en näe ketään. En tunne kosketusta enää selkeästi. En tunne maata jalkojeni alla. En kuule musiikkia korvissa. En tunne mitään oikeaksi. Minun on kylmä, minun on nälkä. Mutta sekään ei tunnu riittävästi, että tekisin mitään. Onneksi minulla on muistot, joita kukaan ei vie pois. Vaikka enää en saa muistoja lisää. Minä luovutin liian aikaisin. Älkää te luovuttako. "Sun elämä on arvokas." mutta mä en ymmärtänyt sitä. Mä en enää usko, että palaan takaisin. Mä uskon siihen, että tämä jää. Mä en tiedä toivonko, että olisin kuollut vai ollut yrittämättä itsemurhaa. Mä en tiedä. Mä en saa enää elämästä itselleni mitään. Mutta voin tehdä elämässä muille muistoja. Voin elää vanhoissa valokuvissa, ihmisten mielissä, voin elää kirjoituksissani, minulla on yhden päivän elämä. Ja se päivä lyhenee. En tahtoisi menettää kaikkea...