23. lokakuuta 2015

Kun en jaksa enää kipujani kantaa.

Päätä särki aamulla, tuntui siltä kuin joku olisi pistänyt mua isolla neulalla. Kun heilautin päätä niin kipu voimistui. Kun nauroin puhelimessa niin sattui enemmän. Välillä kipu hellittää, sitten sen tulee takaisin yhtä viiltävänä kuin aiemmin. Yritän kauhoa rahkaa lautaselta. Ei tee mieli, pakotan itseni syömään. Mua ällöttää, yritän juoda kahvia. Ei tee mieli sitäkään. On hyvin vaivalloista hakea toinen kupillinen. Syön aamupalaa suunnilleen tunnin, vaikka ennen siihen on mennyt noin 20 minuuttia. Mikä mun on, en jaksa mitään. Mun liikkeet on hitaat ja mä jään tuijottamaan seinää. Puhun ääneen itsekseni ja havahdun etten puhutkaan sille kaverille... On iltapäivä ja mä en ole saanut lähdettyä mihinkään. Kaikki on liian vaivalloista, mua ei huvita mikään. En ole edes tajunnut ajan kulua. Juurihan kello oli 11... Miten se on nyt kaksi. 

Sumu lisääntyy mun silmissä, kaikki hämärtyy. Minusta ei tunnu miltään. Joka paikkaan sattuu, siniset verisuonet nousevat ihon pintaan. Säpsähtelen talossa kuuluviin ääniin, kuulen puhelimeni soivan vaikkei se oikeasti soi. Päähän sattuu, mieli vaipuu johonkin sumuiseen. Mun pitäisi tehdä vaikka mitä. Muistan hetken ja pian unohdan. Välähdys ja muistan, jonka jälkeen unohdan. Aikaa kuluu, enkä "ehdi" tehdä mitään. Mä vaan hukun tähän sumuun. 

Olen alkanut rakastaa niitä pimeitä katuja. Ne ovat niin samanlaisia, kuin mun mieli. Silloin tunnen olevani kotona. Katson sitä pimeää tietä, eikä se tie johda mihinkään. Mun on turha lähteä kävelemään sitä. Mä haluan vaan jäädä siihen kylmälle nurmelle makaamaan. Haluan hautautua lehtikasaan, ilman että nousisin sieltä ylös. Haluan jäädä siihen tihkusateeseen, siihen yön kylmään viimaan. Haluan olla yksin siellä, siellä missä kukaan ei mua näe. Ei kukaan, en minä, eikä kipu... Voisin kulkea läpi yön, kunnes katuvalot syttyy. Voisin vain kadota siihen yöhön. Sillä sinne minä kuulun. Yön synkkään ja pimeään. Mä toivon, että yö veisi minut pois. Että voisin nähdä ikuisen yön. Kun en jaksa enää kipujani kantaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun välität, se antaa voimia. ❤