Joskus mulla oli elämänhalua...
Joskus olen halunnut jotain muutakin, kuin kuoleman...
Silloin halusin...
Vähintään kaksi kissaa, joita saisin rakastaa. Sain nuo kaksi kissaa, mutta en ole tarpeeksi hyvä niille tällähetkellä.
Halusin eläinlääkäriksi, halusin lastenohjaajaksi, halusin eläintenhoitajasi, luonto-oppaaksi ja vaikka mihinkä kouluun. Mutta mä halusin kouluun! Ja halusin työn, josta oikeasti tykkäisin ja jota osaisin.
Mun unelmani oli omakotitalo järven rannalta... (Mieluiten hirsitalo). Siellä olisin elänyt kissojen ja ehkä jonkun aivan ihanan miehen kanssa, joka olisi ymmärtänyt mua. Ehkä olisin halunnut perheenkin... Lapsia...
Tahdoin muuttaa maalle tai edes johonkin pienempään paikkaan, kuin tämä kaupunki on. Tahdoin rauhaa ja kauniin luonnon, josta voisin ottaa valokuvia. Tahdoin naapurit, jotka olisivat aina tarjonneet apua ja jutelleet niitä näitä. Jotka olisivat olleet, kuin ystäviä.
Tahdoin olla se, joka selviäisi. Joka voisi kirjoittaa kirjan siitä ettei saa luovuttaa. Halusin auttaa muita ja sanoa, että onnellisen elämän pystyy saada ettei se ole mahdotonta...
Mutta...
Nyt mä en usko enää, että se on mahdollista. Halusin vaan nuo asiat. Kauniin kodin, miehen, perheen, työn ja tunteen, että mä selvisin.
En saanut niitä...
En jaksa enää uskoa, että saan niitä.
Olen liian pohjalla ja mun aikani täällä loppuu...
Tämä elämä oli vaan haavetta, pelkkää unelmaa jota en osannut saavuttaa...
Mä tahdon vaan sanoa, että saavuttakaa te omat unelmanne ennen, kuin ne viedään pois.
Ennen, kuin joku tulee ja vie ne pois pimeyteen.
Älkää antako kenenkään viedä niitä teiltä pois koskaan!
Muhun sattuu niin, eikä sitä nää kukaan.
Aika kuluu ja mä yritän vielä nähdä mun rakkaimpiani.
Yritän saada vielä elää...
Vielä hetken.
Mä en osaa selittää...
Mä tahdon vain nauraa teidän kanssa
Ja kuolla hymyillen...
Unelmat voi saavuttaa milloin vaan <3 Milloin vaan voi parantua, se tosin vaatii niin paljon töitä, aikaa ja kärsivällisyyttä. Ja paljon kipua. En tiedä mistä aloittaa, mutta tiiän että vanhoja toimintatapoja kannattaa muuttaa ja karsia elämästä ihmiset keiden seurassa ei oo hyvä olla. Tiiän ettei ole helppoa, mutta tommoset ainaki auttoi myös itteäni.
VastaaPoistaMä oon vaan nyt niin umpikujassa... Ja ihan loppu, mutta en osaa sitä enää ihmisille ulkomaailmassa näyttää. Piilotan kaiken, vaikken haluaisi. Multa kysytään polilla mikä auttaisi mua, enkä mä tiedä oikeasti. En saa vastauksia mistään ja kehokin vetelee aika viimeisiä niin, kuin mielikin. En näe enää toivoa paremmasta ollenkaan, se mun täytyy todeta vaikka se on säälittävää myöntää. Mutta täällä pohjalla on vaan synkkää ja mustaa. :(
PoistaKiitos kuitenkin, kun kommentoit. <3
Mä yritin saada positiivisempaa tekstiä ja tälläinen tuli. Ehkä enemmänkin jotain kaipuuta johonkin...