Liian lujaa alamäkeen.

Vihaan näitä iltoja, posliinista painajaista vessassa. Ruokaa kaapissa, joka ei koskaan lopu. Joka vaan kutsuu ahmimaan. Mä en jaksaisi hengittää iltaisin. Itkeä vessassa ja tuijottaa peilikuvaa. Mä en jaksaisi enää. Kunpa joku veisi minut pois täältä, kun en saa enää henkeä. Kun hengitys sattuu ja kesähelteelläkin höyryää. Kipua ei voi näyttää, jos sitä on liikaa. Ei edes itselleenkään. 

Löysin vanhan tekstin vanhojen koulupapereiden seasta... Yläasteella uskonnon tunnilla kirjoitettu rukous. En uskaltanut edes antaa sitä opettajalle, vaan taittelin sen paperin kahdeksaan osaan ja laitoin laukkuun. Mua hävetti ja pelotti... En mä halunnut, että sitä kukaan kuulee. 

"Joillakin ystävilläni on vaikeaa, myös minulla.

Yritän aina auttaa läheisiäni parhaan mukaan.

Haluaisin, että kaikki ihmiset voisivat olla onnellisia.

Kaikkien pitää saada rakastaa jotain tai joitakin ihmisiä.

Haluan, että läheisilläni on hyvä olla.

Tahdon olla heidän tukenaan ja lohduttaa

Minulla on ikävä niitä läheisiäni,  

jotka olen itseni takia menettänyt.

Toivon, että voisin olla onnellinen.

En tiedä elämäni tarkoitusta.

Minulla ei mene nyt kovin hyvin.

En vaan oikeen meinaa jaksaa.

Kiitän niitä ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua paljon.

Minä vaan en käsitä, että elämälläni on merkitystä.

Minä pelkään, että teen jotain itselleni.

Minulla on paha olo.

Onneksi minulla on veli taivaankodissa

 ja hän pitää minusta huolta.

Kiitos jumala, olet rohkaissut ja auttanut jaksamaan.

Yritän jaksaa.

Ikävä sinua veli.

Olet rakas, en unohda sua koskaan, olet minulle tärkeä.

Tiedän, että sinulla on nyt hyvä olla siellä taivaassa.

Voit olla onnellinen.

Voisinpa minäkin olla..."