Minä en ole ehkä edes elossa.

Todellisuudentaju häviää. En tunne elämää. Aivan, kun en näkisi mitään. Sumu kasvaa silmissä liian suureksi. Mieli kadottaa sanoja, sormet kirjoittaa kokoajan väärin. Mä en enää ole elossa, oon siitä melkein varma. Uloskirjoitus voi olla jo perjantaina. Mä sanoin omahoitajalle, että sitten oon vaan kotona neljän seinän sisällä. En uskalla mennä näin minnekkään. Olen liian sumussa, en tiedosta mitä teen ja sanon. Lääkäri mainitsee kaksisuuntaisen. Toivon edelleen kuolemaa. Mä en osaa sanoa enempää, unohdin jo kaiken. Puhelinhuoneeseen on jo jonoa, mun täytyy mennä pian. Soittaa, mennä. Mä sekoan.