Vahvakin pelkää tavallaan laaksossa ongelmien.

Sain akuuttiajan eilen lääkärille. Oli pakko aamun totaalisen raivostumisen takia mennä. Eivät meinanneet edes antaa aikaa, kun ei ollut kukaan arvioinut mun kriisiä. Odotin yli tunnin ja onneksi ne päätti antaa mun päästä lääkärille. Meinasin jo mennä luukulle vittuilemaan, mutta onneksi sain hillittyä itseni. Lääkäri on virolainen (luultavasti). Istun tuoliin, räplään käsiäni kokoajan niin levottomasti. Selitän kaikki mun oireet niin ettei lääkäri pääse sanomaan mitään väliin. Mä vaan puhun ja puhun nopealla tahdilla. Mainitsen, että ruokahalua on tullut lisää ja paljon. Sitten yhtäkkiä se alkaa kysellä tarkkailenko mun painoa. Sanoin, että en tarkkaile, etten halua tietää. Lääkäri sanoi, että mun olisi hyvä seurata sitä. Mä räjähdin, puolihuusin etten halua tietää sitä! Mitä hittoa?! Tuli olo, että oon hiton lihava, ihan läski! Mun pitäisi tarkkailla painoa, koska olen niin läski. Ajattelen noita sanoja vieläkin, tuntuu pahalta ja ajattelen yhä olevani läski. Sitten se kysyi syönkö usein liikaa. Oksennanko. Mä sanoin etten ole pitkään aikaan. Sitten se kyseli tarkemmin kuinka kauan siitä on. Mutta en oikeen vastannut mitään. Se jatkaa kyselyä tällä aihealueella ja mä raivostun ja taas melkein huudan "En mä tän takia tullut tänne!" Sitten se lopettaa, kun olen sanonut sen kaksi kertaa. Määrään mulle Seroquel Prolongin, jos se tasottaisi mun mieltä. Illalla väsyn tulemiseen meni kolme tuntia lääkkeen otosta vaikka olisi pitänyt mennä tunti. Meinasi mennä hermot ja laitoin kaverille viestiä puoliraivoten taas. Sitten onneksi väsy tuli yhden aikaan. Lääke ei ole tänään tasannut yhtään mun mieltä. Raivonnut olen pikkuasioista taas ja säätänyt kokoaika jotain, en pystynyt leffaan keskittyä edes. Tänään annos nousee 100 mg, toivotaan parasta. Pelottaa vaan sivuoireet, jos lihon vaan lisää...

Mä en ole niin hyvä parantuja, kun luulin. Mulla on sairaus, pakko olla. Heti, kun pääsin sanomasta lääkärille, ettei ole enää mitään ongelmaa. Mä oksensin illalla, ahmin pikkuisen. Tuntui niin epäonnistuneelta, kuin vaan voi tuntua. Melkein itkin siellä vessassa, mutta jatkoin silti oksentamista. Kaikki pois, kun kerran aloitin. Joku hokee päässä miten hiton lihava olen. Itketti. Pelkäsin aamua, pelkäsin, että oksennan taas ja niinhän siinä kävi. Oksensin aamupalan, ahmin keksejä vähän ja söin muutakin. Miksi mä olen näin surkea? Mua pelottaa, että nyt vajoan takaisin kierteeseen. Kokoajan halut oksentaa kaikki minkä syön. Yritän syödä, yritän taistella, vaikka se hokeekin kokoajan kaikenlaista paskaa. En tahdo kuulla, en tahdo! Joudun varmaan johonkin testeihin kakssuuntasen varalta ja varmaan joku syömishäiriödiaknoosikin tulee, jos puhun. Sinne sh-polille en oo tosiaan menossa, enkä ravitsemusterapeutille! Miks mä oon tällänen ongelmakasa? Yhtä ongelmaa koko ihminen. Ärsyttää.

Eilen halusin kuolla. Lääkäri käski soittaa päivystävälle, jos on itsemurha-ajatuksia. En varmaan soita! En mä mihinkään osastolle nyt halua kuitenkaan. Kuolema tuntuisi hyvältä, kun mun elämä on niin turhaa. Mutta nää on vaan ajatuksia. "Otanpa vähän liikaa lääkkeitä" ja muuta. Tänään aamulla lääkekaapin ohi kävellessä kävi kyllä vahvasti mielessä ja illalla. Olen liian läski elämään, liian ongelmainen elämään. Tutustuin yhteen poikaankin, mutta tuskin siitäkään tulee mitään. Kuka tälläisen ongelmakasan oikeasti haluaa.
Epävakaamasennuskaksisuuntainensyömishäiriö  ongelma ihminen
(kahta jälkimmäistä ei vielä diaknosoitu, mutta joo epäilen). En oikeasti jaksaisi...